Minä, hankala käsite... Mä oon tavallinen nuori.. ainaki joidenkuiden silmissä. Mä poltan tupakkaa, juon ja yleisesti nautin elämästä. Mitä turhaa huolehtia, jos kuitenki joku päivä kuolee.
Mä oon filosofi, mä mietin enemmän kun laki sallii, ja parasta siinä on se, et mä mietin täysin mua koskemattomia asioita. Mä oon myös "ilmanen psykologi", ainaki mun kaverit luulee niin. Yks jos toinenki valittelee mulle elämän synkkyytä, ja poikakaveri murisee ja marisee, mä vaan kestän ja selitän niille, et minkä takia ruoho on vihreetä ja taivas sininen.
Mä olen opiskelija, jota ei koulu kiinnosta. Älli riittäs vaikka yliopistoon, mut sinne en oo menossa, hyvä ku ees lukioon jaksoin, vaikkei kiinnostakaan. Yritin venyttää sinneki menoa käymällä kymppiluokan, mut pakko se kuitenki oli lukioon mennä (syy selkenee myöhemmin tässä samassa tekstissä).
Mä kuuntelen paljon musiikkia, se on mun elämä. Soittelen kitaraa ja ehkä vissiin kohtasilleen bändissä bassoa, jää kyllä nähtäväks. Saman jätkän kanssa oon nyt siis suunnittelemassa bändin perustamista kolmatta kertaa, kaks ekaa kaatu ekojen treenien jäämiseen.
Musiikillisia vaikuttimia on monia, suomalaisista tällä hetkellä ehkä eniten vaikuttaa Endstand (kotikaupungin "poikia"), Evilsons (skaata, sitä mää rakastan), YUP (täytyyhän sitä "rokkiakin" olla), Maj Karma. Ulkomaisista Nirvana (kestosuosikki), Alice in chains, KoRn... Näitä riittäs vaikka kuin paljon...

Siinä kait niitä tärkeimpiä juttuja.. Tai jotain..

Mitäs tässä, pitäs vaan miettiä että mitä ihmettä mä teen tulevan viikonlopun aikana, onhan se kuitenkin se viimeinen vapaa pitkään aikaan..

Koulutie on tutkimaton ja kamala ja hankala tie, mutta pakkohan se oli valita -> vapaa elatus, eli käsi ojolle ja kaikki hyvin.
Valinnanvaraahan mulla oli tietty, mutsin ruikutus loppuun asti ".. kun mä en tajunnu käydä sitä lukiota loppuun aikanaan, niin käy nyt sä..." Oikeesti, se ei pärjänny, eno kerto nimittäin, et sen oli pakko lopettaa iltalukio, kun se ei saanu yhtään hyviä numeroita... Mitä ny turhasta maksamaan...

Mulla on eri asia, mulla riittää älli, muttei motivaatio. En lue, en tee läksyjä, en keskity tunneilla, mut silti keskiarvo hipoo kasia.

Onneks en kaikessa kuuntele äidin ruikutusta "... kun mä olisin, mutta... ". Mähän olisin joku onneton (siis ei epäonninen, vaan unhappy) missiyrittäjä, malli ja ties mitä muuta, noihin ei ees ulkonäkö riittäis. Eikä kyllä kiinnostuskaan, kun mä olin seittemän meinasin kyllä astuu sen juoneen ja rupee miss universumiks.
Musta kyl tulee joku nuorisotyöntekjiä, tai psyka. Mut erikoistuminen väkivalta ja päihdeongelmaisiin ja taustasiin nuoriin työnkuva monipuolistuuu huimasti!!!

Käytinpä mä hirveesti värejä... no lupaan ja vannon että ne tulee tulevaisuudessa vähenemään!!! Ellette niitä erityisesti halua!

Mitäs tässä nyt sitte enempää... Katsotaan mitä huominen tuo tuollessaan.